Huolta ja murhetta

Viikkoon on mahtunut muutamia iloisia hetkiä - ensilumi satoi maahan perjantaiaamuna, mikä oli tietenkin uutta ja ihmeellistä. Roy yritti kovasti napsia lumihiutaleita kiinni, mutta aina ne ehtivät sulaa kielenpäälle tai kuononkärkeen. Lisäksi sain viikonloppuna ensimmäisen hampaan talteen! Niitä on kyllä lähtenyt jo yli kymmenen, kaikki on tosin tainneet mennä parempiin suihin.

Siinä olivatkin hyvät uutiset kuluneelta viikolta, muuten onkin ollut pelkkää huolta ja murhetta. Viime maanantain lenkin jälkeen täydellisestä koirasta tänne blogiin kirjoittaessani Roy lepäsi yllättävän tiiviisti eteisen matolla, jäi lenkiltä oikeastaan niille sijoilleen. Ihmettelin, miten koira oli niin väsynyt normaalin lenkin jälkeen, oli kuitenkin koko päivän levännyt kotona. Apaattisuus jatkui illalla ja Roy tuntui lisäksi kuumalta, ruoka kyllä maistui normaalisti. Kuumemittari siis käteen ja kamala tulos piti todentaa useampaan otteeseen: 40.8 astetta! Koiran normaali lämpötila on välillä 38.0-39.0, pennuilla ehkä hieman korkeampi. Erittäin reipas kuume Roylla siis oli.

Pelkkä vesi ei Roylle oikein maistunut, joten valmistimme koirien herkkumaksamakkarasta laimeaa lientä, joka upposi ilman ongelmia. Nousin myös yöllä Royta juottamaan ja käyttämään ulkona. Vatsa toimi ihan normaalisti ja aamulla myös ruoka maistui, ei ongelmia sen suhteen. Aamuksi kuume oli myös hieman laskenut, enää lämpöä oli 39.5. Soitin kuitenkin lääkäriajan päiväksi Eläinsairaala Aistiin, silloin kuume oli laskenut normaaliin 39.0 asteeseen. Pienessä verenkuvassa ei näkynyt mitään eikä Roysta muutenkaan löytynyt mitään syytä tuolle kuumeelle, joten siirryimme kotiseurantaan. Illalla kuume nousi taas yli 40-asteen ja soitin Aistin päivystykseen. Ruoka kuitenkin maistui ja vatsa toimi, joten seurasin vielä yhden yön tilannetta kotona ja nukuin Royn kanssa keittiössä. Keskiviikkona kuume alkoi taas laskea, eikä sen jälkeen enää noussutkaan ollenkaan.

Keskiviikkona huomasin, että Roy nousi paikaltaan hieman hitaasti ja vaivalloisesti. Ajattelin sen kuitenkin johtuvan kuumeesta, raukkahan oli ihan väsynyt ja voimaton parin päivän kuumeilun jäljiltä. Torstaina tuon liikkumisongelman huomasi kuitenkin selvemmin ja oikean lonkkanivelen kohdalla oli pieni patti. Illalla, kun Roy alkoi vielä vähän ontua oikeaa takajalkaa, olin jo hyvin huolissani. Aamulla soitto Mevetiin (Aistiin ei saanut aikaa) ja suoraan sinne päivystykseen. Päivystämässä oli erittäin mukava ja asiantunteva eläinlääkäri, joka tutki Royn perusteellisesti ja huomasi myös heti pienen ontumisen.

Pieni potilas päivystyksessä.

Roy sai rauhoittavaa ja vietiin röntgeniin. Oli aivan kamalaa katsella velttoa koiraa, kun itse ei voi tehdä mitään. Mielessä pyöri kaikki mahdolliset koirien lonkkaongelmat ja niiden (kalliitkin) leikkaushoidot tai se kamalin vaihtoehto, jolloin mikään hoitotoimenpide ei ole mahdollinen ja ainoa ratkaisu koiran kannalta on yksi pieni piikki.

Roy odottaa röntgeniin pääsyä.

En ehtinyt kauaa noita ajatuksia pyöritellä mielessä vaan lääkäri tuli pyytämään röntgenkuvia katsomaan. Onneksi mitään rakenteellista vikaa ei löytynyt, lonkat olivat lääkärin mielestä oikein hienot. Pennuilla kun ei lihaksissa ole vielä rasvaa, niin nekin erottuvat röntgenkuvissa ja siinä näkyi selkeästi turvonnut lihas oikean lonkan kohdalla. Diagnoosi oli siis lihasrevähdys, mistä alkuviikon kuumeilukin johtui - lääkärin mukaan kipu voi pennuilla nostaa kuumeen.

Mitään tietoa siitä, missä tämä revähdys on tapahtunut, ei ole. Roy on saattanut ihan normaalisti jatkaa touhuilujaan revähdyksen tapahduttua, sillä silloin se on ehkä hieman vaan nipistänyt. Myöhemmin kipu on alkanut vaivaamaan ja nosti maanantaina sen kuumeen. Aivan siis kuten ihmisillä lihasvammojen kanssa - urheilusuorituksen jälkeen ei välttämättä tunnu missään, mutta seuraavana aamuna ei meinaa päästä sängystä ylös. On mullekin kerran näin käynyt.

Roy sai tulehduskipulääkkeen pistoksena heti lääkärissä ja määräyksen syödä 1-2 viikon ajan tulehduskipulääkettä kotona, lisäksi 1-2 viikon ajan pidättäydytään rauhallisessa remmiliikunnassa. Lähdin siis huojentuneena kotiin, tämän pitäisi nyt lääkkeiden ja ajan kanssa parantua.

Huokaisin helpotuksesta ehkä liian pian, sillä viikonlopun aikana vaiva tuntui vain pahenevan. Roy välillä menee makaamaan oikealle kyljelle, ja siitä asennosta ylös pääseminen tekee erittäin kipeää, mitä Roy itkee ja huutaa todella kuuluvasti, vaikka sitten klo 5.40 hississä. Sama juttu on istuma-asennosta nouseminen eli kaikki, missä oikealle takajalalle varataan normaalisti painoa. Niinpä Roy linkuttaa ja ontuu jalkaa entistä enemmän, välillä toki kulkee melkein normaalisti, jos on päässyt ilman ongelmia matkaan.

Soitin tänään uudestaan eläinlääkäriin, koska vaivat eivät ole helpottaneet vaan jopa pahentuneet. Lisäksi musta tuntuu, että se lonkan pattikin on vaan kasvanut. Odotan parhaillaan lääkärin soittoa ja keskustellaan jatkosta. Tällä hetkellä huolettaa, saadaanko jalka kuntoon, miten ja milloin, ettei se jää vaivaamaan Royta koko loppuiäksi. Tässä tärkeässä kasvuvaiheessa tällainen takapakki ei voi olla hyväksi, toisaalta pennuilla tällaisten vaivojen pitäisi nopeasti parantuakin. Mutta turha kai tässä on ylenmäärin huolestua, kun ei itse koiran anatomiasta ymmärrä juuri mitään.

Kipeä patti oikean lonkan päällä.