Toinen Royn siskoista, Dunja, muutti itä-Vantaalle, ja perhe kävi eilen iltapäivällä meidän luona vierailulla. Sisarukset peuhasivat tunnin ajan läheisellä nurmikentällä, hurjaa menoa. Dunja on sisarusparven pienin ja ainoa musta pentu, hyvin sosiaalinen ja hyvin näpäkkä, ja näytti Roylle, missä kaappi seisoo. Välillä meno tuntui vähän liiankin aggressiiviselta, ja köniinhän Roy lopulta siskoltaan sai. Oikeaan korvaan tuli muutaman millin syvä haava, josta tihkui verta pitkän aikaa. Putsailin sitä Betadinella, eikä haava Royta haitannut yhtään eikä sitä aristellut. Käymme kuitenkin huomenna ns. yleistarkastuksessa eläinlääkärissä, tutustumassa paikkoihin ja harjoittelemassa kynsien leikkuuta ym. ja samalla tsekataan sitten tuo korvakin vielä.
Roy oli tapaamisessa mielestäni oikein mallikas (videolla tapahtuvaa episodia lukuunottamatta, enemmän siitä kohta), ei yrittänyt hihnassa riehua kovin paljoa, leikkihän on sallittua vasta vapaana. Dunja lähti yhdessä välissä metsän puolelle ilmeisesti isommalle asialle, eikä Royn siis ollut hyvä seurata sinne. Niinpä kutsuin Royn luokseni tänne-käskyllä, ja vaikka kierrokset tapaamisessa käyvät luonnollisesti hyvin korkealla, niin käsky meni hyvin perille ja Roy kirmasi luokseni herkkupalan luo. Kyllä oli sydän pakahtua ylpeydestä!
Tässä muutamia kuvia ja alimpana yksi video. Videolla n. 20 sekunnin kohdalla näkyy, että Roy todella tuon nylkyttämisen jo jotenkin osaa, mutta raukalla ei taida olla harmainta aavistusta, mistä siinä oikein on kyse ja miksi vietit jo saavat tekemään niin.
Alkuun vähän nuuskittiin ja muisteltiin, kuka tämä toinen kaveri oikein onkaan.
Murr! Dunja lähes 2 kg kevyempänä pyörittää veljeä.
Välillä laidunnettiin yhdessä...
... ja vedettiin happea...
... kunnes taas mentiin.
Royn haveri. Itse haava on noin sentin pituinen eikä suinkaan puolet korvasta, kuten tässä vaikuttaa.
Tämän turnauksen jälkeen Roy olikin ihan väsynyt koko illan. Hyvä, että jaksoi pikkuisen ulkona käydä. Ilta menikin siis erittäin kivasti ja rauhallisesti, meidän käsiä ja jalkoja ei yritetty syödä yhtään niin järjestelmällisesti kuin aiempina päivinä.
Illalla käytiin vielä harjoittelemassa autohäkissä olemista. Ajeltiin hitaasti katuamme pitkin ja samalla syötin Roylle takapenkiltä nameja. Roy on vielä aika pieni häkkiin, joten pidempiä ajomatkoja varten häkkiä täytyy vähän sisustaa ja pehmustaa pyyhkeillä. Roy kyllä tajusi nopeasti, että parhaiten siellä viihtyy, kun makaa lattialla, niin ei heilu auton liikkeiden mukana niin helposti. Kaadoimme häkin edestä takapenkin pienen keskiosan alas, jolloin Roy näkee meidät autossa, kuulee puheemme paremmin ja näkee myös liikennettä edessäpäin. Tämä tuntui kelpaavan ja hyvin tuo muutaman minuutin ajelu sujui. Automatkoista siis toivottavasti ei tule mitään ongelmaa, ja ensi viikonloppuna olisi tiedossa ensimmäinen reissu, jolloin suuntaamme Kauhajoelle Antin kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti